Ensimäiseksi marssimme kylän ainoan hotellin aulaan tapaamaan La Gravessa kautta viettävää Markkua. Kolatölkillisten jälkeen nokka autoille vaihtamaan monot jalkaan ja kohti hissejä.
Klassinen ala-asema viehättää minua tavalla, jota en osaa selittää. Porttien takaa avautuukin pitkä rata kohti pilviä. Useammalle pysäkille stoppaava gondoolirykelmä liikuttaa parikymmentä ihmistä ylös. Alla voi huomata La Graven ainoan merkatun rinteen, joka ei todellakaan näytä kutsuvalta.
Gondooli kolahtaa päin pääteasema. Vanhasta elämästä tuttu jännäkakka kolkuttelee, mutta paikan wc avautuu mielenkiintoiseksi: huoneen lattialla olevasta reiästä avautuu pudotus alas vuoren rinnettä! Päätän säästellä iltaan asti. Matka jatkuu yhä ylemmäs, vanhan hajonneen hissi korvaaman rinnekissan urille, joka nöyrästi vetää väkeä kohti viimeistä hissiasemaa! Nappihissi vetää meidät yksi kerrallaan ylös yli kolmeen tonniin auringon paisteessa!
Ylhäällä hyppäämmen esteeksi vedetyn aidan yli ja edessä avautuu yksi niistä maisemista, joiden vuoksi haluan päästä laskemaan näihin mestoihin!
Laskun päämääränä on tiputtaa järkyttävä määrä verttimetrejä vuoren toisella puolella sijaitsevaan St Christophen kylään. Pinta ei ole se paras mahdollinen, mutta lasku itsettään on kuin unelmaa. Paikoitellen jyrkkääkin noin 40 asteen alkua on mieletöntä työstää alaspäin! Kasaamme porukan ensimäisessä turvallisessa paikassa ja alempana aurinko onkin jo sulattanut pinnan selkeästi pehmeämmäksi. Löydämme Pasin kanssa houkuttelevan näköisen pienen kurun, ja hetken zumbailun jälkeen allekirjoittanut korkkaa ja Passo näyttävästi perässä! Loppu lurituksista ei kauheasti jää kerrottavaa, lunta on sen verran vähän, että sukset joutuu ottamaan useassa paikassa pois jalasta ja exitti kestääkin suunniteltua pidempään!
St Christophessa menemmä O-P:n johdolla ennalta varattuun ruokapöytään todella tunnelmallisen kylän sydämessä. Vastaan otto ja tarjoilu on loistava! Ovella meidät ottaa vastaan maailman rauhallisin koira ja tämä emäntä, joka on loihtinut meille maukkainta karjalanpaistia! Hauskan illan jälkeen kaksi pahinta viinisieppoa: minä ja Koiranen ahdetaan taksin todella ahtaalle takapenkille (se kolmas, ahdas rivi). Paikallisessa taksissa sukset ja monot laitetaan kätevään peräkärryyn! Automatka vuoren ympäri Graven, josta ystävälliset kuskit kyytsäävät meidän kämpille nukkumaan!
Ehdottomasti reissun kohokohtia! Kyseinen paikka on pakko kokea uudellee ja jos saa toivoa niin paremmalla lumiolosuhteella!
